Tassujengi









26.11.2013

aamu ja pupun papanat





Kamujen kanssa napostelemassa
jäisiä pupunpapanoita






*   *   *



rakastaisitko hänet terveeksi ?



 
Anna Nelsonille mahdollisuus

 Helsingin koiratalo on ollut täynnä kodittomia koiria koko syksyn. Yleensä koiratalon koirat ovat isokokoisia kavereita, mutta tänä vuonna talolla on etsinyt kotia myös monta pienikokoista koiraa. Pienikokoisilla koirilla on usein turkki, joka vaatii jatkuvaa huolenpitoa. Kun tällainen koira päätyy koiratalolle esimerkiksi huostaanoton seurauksena, on turkin hoito yleensä laiminlyöty. Turkki voi olla niin huonossa kunnossa, että se pitää ajaa kokonaan tai osittain pois. Iho takuttuneen tai huovuttuneen karvan alla voi olla tulehtunut ja kipeä. Myös Nelsonin turkin ja terveyden hoito oli pahasti laiminlyöty.

Nelson pääsi turvaan ja sai apua vaivoihin
Yli 7-vuotias amerikancockerspanieli Nelson tuli koiratalolle syksyllä huostaan otettuna. Talolle tullessaan Nelson ontui pahasti ja sen turkki oli aivan takussa ja huovuttunut. Koiran iho haisi ja hilseili todella pahasti. Korvat olivat tulehtuneet ja silmissä oli kuivasilmäisyyttä. Nelson oli tosi kipeä, mutta kaikesta kaltoin kohtelusta ja laiminlyönnistä huolimatta se oli täynnä rakkautta ihmisiä ja elämää kohtaan.
Osaavalla hoidolla Nelsonin iho, korvat ja silmät saatiin kuntoon. Kivuista huolimatta Nelson antoi hoitaa itseään, vaikka siitä huomasi, että hoidot olivat epämukavia.
Nelsonin jalasta otettiin röntgenkuvat ja syy ontumiselle löytyi: toinen etujaloista oli joskus leikattu ja se oli täynnä metallia.

Hyvällä hoidolla myös Nelsonin ontuminen saatiin vähenemään. Nelson saa edelleen kipulääkkeitä ja ulkoilee muita koiria lyhyempiä lenkkejä. Onneksi Nelsonia kiinnostaa niin paljon hajut, ettei se varmaan edes huomaa lenkkien pituutta.

Nelson on reipas ja iloinen koira, mutta se voi arastella alkuun uusia ihmisiä. Samoin se saattaa välillä haukkua lenkillä muita koiria ja ihmisiä. Siksi ihanteellinen koti reippaalle Nelsonille onkin rauhallinen koti, jossa se on ainoa koira ja jossa ei ole pieniä lapsia. Nelsonin korvat ja silmät vaativat jatkossakin hieman tavallista useammin hoitoa, joten tulevan omistajan pitää sitoutua hoitamaan sen turkkia ja terveyttä lopuksi elämää. Olisi hienoa, jos uudessa kodissa olisi myös hieman pihaa, niin Nelson voisi jaloitella vapaana. Silloin se itse voi päättää, paljonko rasittaa leikattua etujalkaansa, joka välillä kipeytyy.

Kuvaa Nelsonista en voi tähän laittaa, mutta jos ole aidosti hänestä kiinnostunut
ota yhteyttä.

Jos tunnet eläinrakkaan ihmisen, joka haluaa tarjota Nelsonille tai jollekin muulle koiratalon
koiralle rakastavan kodin lopuksi elämää, otathan yhteyttä  minuun tai

Anetteen tai hesyyn.

soletuuli@pp.inet.fi
anette.kare@hesy.fi 

 http://www.hesy.fi/

*   *   *
 







 .
 

 

 
 


21.11.2013

rokotukset ja ultraa





 
Pimut oli Sopulitien eläinlääkärillä rokotuksissa.
Ylipainoa molemmilla - dietillä olleet jo jonkin aikaa
syy kylläkin liikunnan puute
mun kävelyt nykyisin rauhallisia ja "hitaita",  eivät kuluta kaloreitaan.
 
Täällä kotinurkilla ei uskalla enää päästää vapaana juoksemaan kun ovat  super-paukkuarkoja.
Vuosaaren sataman kolinat kuuluu meille, samoin kuin Santahaminan varuskunnan harjoitukset. Nämä arkajalat saattaisivat paniikissa juosta vaikka auton alle säikähtäessään.
Vanhemmiten arkuus on vain lisääntynyt sekä Cherin poismeno on lisäksi pahentanut tilannetta.
Siksipä käytämme koiria Vääksyssä, kun siellä voi (ainakin toistaiseksi)  päästää metsässä vapaana riehumaan - ja kyllä ne silloin nauttivatkin!
 
- - - - - - - -

Rokotuksen lisäksi Taikun vatsa ultrattiin.
Onneksi me vain Cherin tapahtuman vuoksi ylireagoimme typyn pulleaa vatsaa.
Ultrassa perna ja maksa näytti normaalin kokoiselta, eikä mitään kasvainmöykkyjä löytynyt.
Taikulle tutkimus oli pelottava mutta selvittiin ilman murinoita. Varmuuden vuoksi laitoin kuonokopan kun Taikku on epävarma/pelkopurija kun kokee tulevansa uhatuksi.
Joulun jälkeen poistetaan muutama pieni rasvapatti/nisäkasvain samalla kun putsataan hampaat.
 
Reissu siis päättyi onneksi tällä kertaa hyvin
Laskua tuli 150 euron verran,  mutta saatiinpa mielenrauha .
 
 
*   *   *
 




18.11.2013

pientä pelottaa




 
Tuuli ikkunoissa soi . . .
 
 


 
 
*   *   *
 
 
 


16.11.2013

Kainaloinen





 
Taikku mamin kainalossa.
 

 
Tässä kuvassa Taikulla on samanlainen katse (ilme) kuin
enkeliäiti-Cherillä aikoinaan.
 


Amore nukkuu tyytyväisenä peiton alla.
 
 
*   *   *


8.11.2013

arpaonnea




Onneksi on kavereita 
joilla on arpaonnea



Pimut saivat osan onnesta



hyvälle maistui



tämmöisiä patukoita löytyy nyt meidän herkkukaapista.
Pimut kiittävät Eijaa !




*   *   *




5.11.2013

Neidillä on leuka huurussa







Meidän vaavi
mihin se aika on rientänyt . . .

 
 
*   *   *
 
 
 


2.11.2013

Ulkona





Toisinaan ravataan päättömästi




ja toisinaan pelätään mielettömästi .




*   *   *



sisäpuuhia










Tylsääkin tylsempi päivä.



*   *   *